Sydämen sivistystä kaikille

2019-08-21T12:02:35+00:0021.8.2019|Ei kommentteja

Oppia ikä kaikki. Lapset ja nuoret käyvät koulua löytääkseen vahvuutensa ja paikkansa yhteiskunnassa. Opiskelijat kehittävät ajatteluaan ja taitojaan voidakseen rakentaa alati muuttuvaa maailmaa. Myös aikuiset tarvitsevat päivitystä ja täydennystä osaamiseensa voidakseen kantaa vastuuta. Sivistys ja koulutus tuo hyvinvointia myös ikääntyville.

Suomen koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista. Meillä on maailman parhaat opettajat. Kaikilla on mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin. Tämän vuoksi Suomi kehittyi muutaman vuosikymmenen aikana köyhästä kehitysmaasta maailman kehittyneimpien kansakuntien ja onnellisimpien maiden joukkoon.

Olemmeko olleet tähän liiankin tyytyväisiä, kun tutkimusten mukaan Suomi on vaarassa tippua kehityksen eturintamasta? Koulujärjestelmäämme on kehitetty sirpalemaisesti, koulumuotoa kerrallaan. Hallitusohjelma lupaa, että kehitämme sitä nyt kokonaisuutena, jatkuvan oppimisen polkuna.

Kehitettävää riittää aina. Tarvitsemme kehittävän otteen kaikkeen koulutyöhön. Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa opettajista viihtyy työssään, mutta osa opettajista on vaarassa uupua liian suurten ryhmäkokojen vuoksi. Opetusryhmien kokoa tuleekin kohtuullistaa.

Vanhempainliiton mielestä kaikki erityistä ja tehostettua tukea tarvitsevat eivät saa oikeanlaista ohjausta ja apua. Pienryhmiä on lakkautettu säästösyistä kaikille yhteisen koulun nimissä. On totta, että kaikki eivät pysty keskittymään avarissa tiloissa ja suurissa ryhmissä. Tarvitaan monenlaisia oppimisympäristöjä ja ryhmiä.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mielestä koulujen erilaistuminen eriarvoistaa lasten asemaa. Meidän tulee perustuslain mukaan edelleen huolehtia siitä, että kaikilla on Suomessa tasavertaiset mahdollisuudet käydä koulua ja kehittää itseään. On pidettävä huoli myös siitä, etteivät koulut karkaa liian kauas.

Opiskelijoiden mielestä ammattikoulussa on liian vähän lähiopetusta. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa luvataan lisää opettajia ja ohjaajia ammatilliseen koulutukseen. Meidän on kuunneltava herkällä korvalla alan toimijoita, jotta panostus kohdistuu oikein.

Tänä vuonna korkeakouluun ensi kertaa hakeneista vain kolmannes sai opiskelupaikan. Loput jäävät hakijasuman vuoksi vuosikausiksi korottamaan arvosanojaan ja pyörimään valintakoekierteeseen. Hakijasuma puretaan lisäämällä ripeästi korkeakoulujen aloituspaikkoja aloille, joissa on osaamispulaa. Samalla kannattaa kehittää joustavaa täsmäkoulutusta aikuisille. Näin parannamme työllisyyttä, joka on Suomen talouden tasapainon avaintekijä.

Koulutus on aina investointi tulevaisuuteen. Kaikkein tärkeintä on, että sivistämme itseämme koko elämän ajan. Sivistys on ihmisenä olemista, kasvamista omaan täyteen mittaansa, tapa elää yhteisössä. Se on taito ymmärtää itseä ja muita. Se on sitä, että opimme elämään ihmisiksi, toimimaan toistemme kanssa, huolehtimaan toisistamme.

Mikko Kinnunen
Kansanedustaja
Sivistysvaliokunnan jäsen
Reisjärvi

Kirjoita kommentti