Uudenvuodenpakina: Sukujoulu etäyhteyksin

2022-01-11T08:51:38+02:0011.1.2022|Ei kommentteja

Niemisen suku kokoontui mennäjouluna Teamsin avulla lähimmäisiä suojellen ja tartuntoja välttäen. Sukupolvet kohtasivat toisensa asianmukaisella hartaudella ja ilolla netin välityksellä. Yhdessä siinä pohdittiin mennyttä ja tulevaa.

Kovasti oli kinkku kaikille maistunut. Jospa ne viljelijät saavat ensi vuonna isomman siivun hinnasta, kun Leppä kutsui ne kaupan herrat ja tuottajat samaan pöytään, Ville viljelijä tuumaa. Onneksi maatalouden tuet saatiin nousuun. Muistakaahan ostaa suomalaista ruokaa. 

Kummallinen, vaikea, mutta sittenkin onnistunut vuosi, summaa Erkki yrittäjä kokemuksiaan. Keväällä oli vielä kylmä hiki otsalla, kun asiakkaita ei ollut ja menot juoksivat. Onneksi Lintilä järjesti sitä kustannustukea pahimpaan saumaan, Erkki tuumaa, ja lisää, että jostain pitäisi saada lisää työntekijöitä ensi vuodelle.

Onnittelut veljelle menestyksestä, sanoo Teppo työtön. Minä kyllä tulisin, jos täältä pääsisin. Sitä asutaan niin eri puolilla maata. Harmittaa, että töitä ei ole löytynyt, vaikka avoimia työpaikkoja tuntuu olevan kasoittain. Jospa ensi vuonna tämä tuleva Pohjoismaisen työnhaun malli auttaa. Ainakin uudistus kuulostaa hyvältä, Teppo virkkoo toiveikkaana.

Minäpä työllistynkin Työkanavaan, huudahtaa suvun kehitysvammainen Milla silmät loistaen. Unelmissa siintää työpaikka leipomossa, siellä saisi tehdä sitä mistä oikein  tykkää. Muut tietävät, että kyllä Milla leipoa osaa. Hommat hoituvat, kun tehtävä ja työaika ovat sopivia.

Töitä on tehty täälläkin, opintojen ohessa, tokaisee Ossi opiskelija. Ja ensi vuonna saa tehdä vielä enemmän, kun nuo hankalat tulorajat nousevat. Pomon kanssa mietitään, voisiko kandityön tehdä työpaikalle, oikein palkan kanssa. Laittaisiko uuden sohvan sitten, Ossi hymistelee.

Minä taidan nauttia kotisohvasta vielä vuosien ajan, lokoilee Lassi lukiolainen ja kertaa ilouutiset Kurvisen järjestämistä uusista opiskelupaikoista ympäri Suomen. Ei tarvitse kotimaakunnasta muuttaa kauemmas, hän hehkuttaa. 

Eikä kansanopistokaan maksa enää mitään, eivätkä lukiokirjat, lisää Olivia opistolainen, joka on helpottunut perheen rahatilanteen parantumisesta. Ja onneksi Saarikko koittaa pitää menokuria hallituksessa. Mitäs isä ja äiti meinaa säästyneellä rahalla tehdä, Olivia veistelee.

Lyhennetään talovelkaa ja ostetaan vaippoja ja vaatteita, heläyttää Peppi perheenäiti julkistaen samalla uutisen syksyisestä perheenlisäyksestä. Lapsi syntyy juuri sopivasti perhevapaauudistuksen tullessa voimaan. Kyllä täällä tuuletellaan, kun isä saa niin paljon lisää vapaita. Samalla mietitään jo, miten päiviä sitten jaetaan, kun pikkuvauva-aika on ohi, Peppi lisää.

Elämän kirjo on runsas, tuumaa Veikko-vaari tablettinsa takaa, iloisena kaikista hyvistä uutisista. On se hyvä, että kepu on hallituksessa, kaikkea tätä ovat saaneet siellä aikaan, samalla kun on selätetty koronaa. Mirja-mummu nyökyttelee vieressä. 

On se kerrassaan mahtava asia kun saivat sotenkin lopulta maaliin, ja Kaikkonen hommas ne hävittäjät, että saa nukkua yönsä rauhassa, mummu myhäilee. Ja tammikuussa lähdetään sitten koko konkkaronkka äänestämään, niin saadaan palvelut kerralla kuntoon.

Kirjoita kommentti