Vanhustenhoitoa ja omaishoitoa ratkotaan vain sydän paikallaan

2022-08-10T11:29:09+03:0010.8.2022|Ei kommentteja

Elämä on ainutlaatuinen lahja, jota tulee suojella sen alkuhetkestä aivan viimeiseen henkäyksen saakka. 

Suomen kansa ikääntyy. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla syntyi vähemmän lapsia kuin koskaan aiemmin. 

Samalla vanhusten määrä kasvaa. Joukkoomme kuuluu tällä hetkellä 50 000 yli 90-vuotiasta. Vuonna 2065 heitä on yli 190 000. 

Kun kansamme ikääntyy, hoidon tarve lisääntyy ja kustannukset kasvavat. Hyvinvointivaltiomme rahat eivät riitä, jos jatkamme nykyisellä tavalla. 

Haaste on ratkaistava viisaasti. Päätökset tulee tehdä elämän suojelun periaatteen pohjalta.

Ikääntyvät ihmiset ovat rakentaneet meille tämän hyvän maan. On meidän vuoromme huolehtia heidän mielekkäästä vanhuudestaan.

Hyvinvointialueella valmistellaan päätöksiä palveluverkosta. Tärkeimpien palvelujen tulee säilyä lähellä. Harvaan asutulle seudulle palvelu voidaan tuoda vaikka pyörien päällä.

Pandemia ja Ukrainan sota ovat lisänneet painetta maamme talouteen. Olemme vakavan tilanteen edessä. Meidän on opittava tekemään asioita uudella tavalla.

Niin on myös vanhustenhoidossa. Vaativan hoidon tarve tulee saada laskuun. Tarvitsemme lisää erilaisia asumisen muotoja. Hyvinvointiin satsaaminen ehkäisee sairastumista.

Keskusta on ehdottanut seniorineuvolaa koko Suomeen, jotta ikääntyvä voi asua kotona tai erilaisissa asumisyksiköissä ja elää itsenäisesti mielekästä elämää. 

Raahessa toiminta alkoi jo 2004. Nyt raahelaiset vanhukset kuluttavat Pohjois-Pohjanmaan vähiten erikoissairaanhoidon palveluita. He ovat muuttuneet omatoimisemmiksi ja terveemmiksi. Säästyy selvää rahaa, ja vanhukset voivat paremmin.

Hienoa, että Raahen malli otetaan käyttöön myös Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. 

Myös omaishoitajien asemaa pitää parantaa. Omaishoitaja hoivaa kotona läheistään, joka ei sairaudesta, korkeasta iästä tai vammasta johtuen selviä arjestaan omatoimisesti. 

Moninaisinta hoivatyötä tekevät omaishoitajat ovat korvaamattomia. He ovat kunnille edullista työvoimaa. Kotona on yleensä hyvä olla. Omaishoito vähentää tarvetta vaativampaan hoitoon. 

Keskustan tavoitteena on parantaa omaishoitajien asemaa. Omaishoitajien liiton toive palkkioiden verohelpotuksista on syytä selvittää. 

Omaishoidon kansallisia kriteerejä määritellään parasta aikaa. Tarvitsemme sujuvampaa ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista. Huolehditaan erityisesti omaishoitajien jaksamisesta ja vapaiden sujuvasta pitämisestä.

Ratkotaan haasteet sydän paikallaan.