Äänestämällä päätät Suomen tulevasta suunnasta

27.3.2023
Kansanedustaja Mikko Kinnunen

Elämme eduskuntavaalien viimeistä viikkoa. Jännitys tiivistyy. Jokainen kansalainen, äänestäjä, pääsee vaikuttamaan Suomen tulevaan suuntaan. Minkälainen tuo suunta on?

Mielestäni meidän pitää tunnistaa paremmin vahvuutemme ja kehittää niitä. On aika mennä eteenpäin. Tähän tarvitsemme vakautta, kohtuullisuutta, sydämen sivistystä, yritteliäisyyttä ja välittämistä. Omia arvoja on nyt ja jatkossa pystyttävä puolustamaan pystypäin. 

Vaalikentillä kierrellessä olen kohdannut teitä äänestäjiä, huolianne ja kysymyksiänne. Myllertävien pandemiavuosien jälkeen ja Ukrainan sodan yhä riehuessa Euroopassa tarvitsemme keinoja taata jokaiselle turvallinen arki. Minulle tärkeää on, että koko Suomi pysyy asuttuna ja maanpuolustustahto pidetään korkealla, lähipalvelut pelaavat ja kaikenikäiset voivat luottaa valoisaan tulevaisuuteen. 

Tarvitsemme järkivihreää lähestymistä ilmastokysymyksiin, maa- ja metsätalouteen ja energia-asioihin. Viljelyn ja varjelun periaate pätee yhä edelleen. Suomalainen, puhdas kotimainen ruoka on tärkeä osa isänmaamme huoltovarmuutta. Suomi on innovaatioiden kärkimaita maailmassa. Käännetään vihreä siirtymä uhkakuvien sijaan suureksi menestykseksi. Vahvistetaan yritteliäisyyden ja yrittämisen edellytyksiä poistamalla turhaa byrokratiaa ja nopeuttamalla päätöksentekoa.

Kaiken tekemisen keskiössä olemme me, ihmiset. Muutos lähtee meistä. Meidän työllä ja päätöksillä Suomi palautetaan kestävän kasvun tielle. Mutta niin, ettei heikoimmassa asemassa olevia unohdeta. Ei unohdeta heitä, jotka ovat jo työuransa suorittaneet ja ikääntyville tarkoitetut palvelut ansainneet. Ei unohdeta heitä, jotka tarvitsevat vaikkapa mielenterveyspalveluja. Kohdellaan niin perheellisiä kuin yksinasuvia tasavertaisesti. Kehitetään ja kokeillaan, jolloin löydetään parhaiten toimivat mallit. 

Suomi on kuudennetta kertaa maailman onnellisin kansa. Kaiken keskellä opetellaan näkemään myös se kaikki hyvä, mitä meillä suomalaisilla on. Tehdään siitä tulevien vuosien tavoite. Opetellaan puhumaan itsestä ja toisistamme hyvää. Vastakkainasettelu harvoin rakentaa, ennemminkin se rikkoo luottamusta. 

Yhteiskunta rakentuu yhdessä toimivien ihmisten yhteistyöstä. Lapsemme ja nuoremme tarvitsevat toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Pidetään kaikki mukana niin koulussa kuin työelämässä. Äänestämällä voit vaikuttaa eniten. Käytä siis tätä oikeuttasi itsesi ja kotiseutusi parhaaksi!

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset