Äänestät aluevaaleissa jokaiselle tärkeistä palveluista

12.1.2022
Kansanedustaja Mikko Kinnunen

Historiallisten aluevaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Olemme suuren uudistuksen äärellä. Nyt jos koskaan kannattaa äänestää.

Nyt on kyse ennen muuta siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuolto ja pelastustoimi jatkossa järjestetään juuri siellä, missä sinä asut. 

Nyt päätetään, kuinka kaukana sijaitsee lääkärin, psykologin ja hoitajan vastaanotto tai mistä saakka paloauto tai ambulanssi tulevat, kun hätä on suurin.

Sote- ja pelastuspalveluista ovat tähän asti vastanneet kunnat. Pitkään on ollut selvää, että leveämpiä hartioita tarvitaan. Palvelut ovat eriarvoistuneet. Kun väestö ikääntyy, palvelujen tarve kasvaa.

Suomessa aloittaa 21 hyvinvointialuetta vuoden 2023 alusta lähtien. Hallinto pelkistyy. Rahoitusvastuu siirtyy kunnilta valtiolle. Tavoitteena on, että rahat riittävät palveluihin pitkällä juoksulla. Valtio myöntää alueille rahaa tarpeen mukaan, väestön ikärakenne ja sairaudet huomioiden.

Hyvinvointialueiden aluevaltuustot aloittavat työnsä maaliskuussa. Ne ovat mittavan haasteen edessä. Tehtävänä on luoda toimiva palvelujärjestelmä koko maakuntaan. Valtuustoon tarvitaan monipuolista osaamista ja laajoja kokonaisuuksia hallitsevia ihmisiä.

Aluevaltuusto päättää palvelujen sisällöstä ja kattavuudesta. Keskusta on luvannut, että jokaisessa kunnassa säilyy ainakin yksi sote-piste. Paikka, jossa saa vähintään perustason hoitoa lääkärin tai hoitajan vastaanotolla. 

Meidän tulee kehittää paikallisia palveluja eikä keskittää niitä. Julkisen sektorin kannattaa tehdä joustavasti yhteistyötä alan yritysten ja järjestöjen kanssa. Erikoislääkärin palveluja on hyvä antaa nykyistä enemmän myös paikallisesti. Digitalisaatio ja liikkuvat palvelut voivat tuoda palvelut lähelle. 

Sote-uudistuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on saada hoitoketjut kuntoon. Kun selkä oireilee tai mieli reistailee, on hoitoon hakeutuvan saatava apua samasta paikasta, yhden oven kautta.

Mielenterveyden häiriöistä on tullut maailman onnellisimman kansan uusi kansansairaus. Kun otamme mielenterveyden edistämisen Suomen suurimmaksi projektiksi, suomalaiset ovat entistä onnellisempia. Huolehditaan toisista. Tuetaan perheitä. Selätetään yksinäisyys. 

Oleellista on toimia sen eteen, että ongelmia ei pääse syntymään. Huolehditaan siitä, että niin nuoret kuin vanhat voivat hyvin arjessaan. Ennaltaehkäisevä työ on tehokkainta apua. 

Tämä hyvinvointityö jää uudistuksen jälkeen kunnan tehtäväksi, mutta sitä tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä hyvinvointialueen kanssa.

Jotta tämä tärkeä uudistus onnistuu, pidetään huolta työntekijöiden hyvinvoinnista ja jatkuvasta oppimisesta. 

Olemme hyvällä tiellä kohti maakuntien Suomea. Meillä on monia mainioita ehdokkaita. Seuraava askel olkoon kohti äänestyskoppia. 

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset