Kaikki lähtee luottamuksesta

22.4.2020
Kansanedustaja Mikko Kinnunen

Korona pysäytti meidät kaikki. Elämässä tulee eteen asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Ne on otettava vastaan, ratkottava niiden tuomat haasteet yhdessä ja katsottava rohkeasti eteenpäin. Jokainen päivä on lahja.

Kenelläkään ei ole lopullista totuutta siitä, miten tulee toimia arvaamattoman pandemian kanssa. En ole lääkäri, tartuntatautien tutkija enkä tilastotieteilijä. Luotan epävarmuuden keskellä suomalaisten asiantuntijoiden kokonaisarvioon.

Suomalaiset asiantuntijat rakentavat alati muuttuvaa tilannekuvaansa kokoamalla tietoja eri maiden tilanteista, toimenpiteistä ja tutkimuksista. He rakentavat niiden pohjalta Suomen oloihin malleja, joiden pohjalta teemme päätökset parhaan harkintamme mukaan.

Tilanne ei ole ollut helppo. Ratkomme kriisiä terveyden, turvallisuuden ja talouden näkökulmasta. Suojelemme hauraimpien elämää. Etsimme samalla keinoja tukea kasvua, työtä ja kestävää kehitystä.

Kun olemme noudattaneet ohjeita, olemme suojelleet myös muiden terveyttä. Kiitos siitä! Kiitos myös kaikille hoitajille! Luotetaan edelleen viranomaisiin ja maailman parhaaseen hallintoomme. Vasta myöhemmin on laajemman arvioinnin aika, mistä otamme oppia tulevaisuuteen.

Yhteiskuntamme velkaantuu, kun muu ei nyt auta. Lamasta nousemme vain yhteistyöllä. Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia, joista sote-uudistus on kiireellisin.

Panostetaan myös jatkuvaan oppimiseen, koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. Joudumme luopumaan myös meille tärkeistä asioista ja laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. On arvokeskustelun aika.

Sivistysvaltion tuntomerkki on se, että kaiken keskellä pidämme heikoimmista huolta. Ei unohdeta lapsia, vammaisia ja vanhuksia. Toimitaan perustuslain ja ihmisoikeuksien pohjalta.

Luotetaan toisiin ja ollaan luottamuksen arvoisia. Pidetään huolta naapurista myös pandemian jälkeen. Kuljetaan erityisesti heidän rinnalla, jotka menettävät läheisensä. Että elämä jatkuu.

Poikkeusaika tuo myös hyvää. Yhä useampi voi muuttaa maalle ja tehdä sieltä käsin etätyötä Etäopetuksen digiloikat hyödynnetään jatkossa lähiopetuksessa, johon palaamme tautitilanteen mukaan mahdollisimman pian.

Moni muukin asia kirkastuu. Koko Suomi kannattaa pitää kukoistavana. Elvytyspaketit tuovat tuiki tarpeellisia tierahoja Oulun eteläisen alueelle. Maaseutuyrittäjät saavat tukea muiden yrittäjien tapaan. Suomalaisen ruuan ja tuotteiden arvostus jää pysyväksi.

On ollut mukava toteuttaa kahden muun opettajakansanedustajan kanssa livelähetyksiä koulujen käyttöön. Kerromme yhteisestä työstämme, jotta lapset ja nuoret innostuvat yhteisten asioiden hoitamisesta.

Vuoden 2019 nuorisobarometri lupaa hyvää. Nuoret ovat innostuneita tekemään merkityksellistä työtä ja yrittämään. Luotetaan heihin. Annetaan heille vastuuta. He tekevät tulevaisuuden.

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset