Myrskyn jälkeen paistaa taas aurinko

23.6.2022
Kansanedustaja Mikko Kinnunen

Kesä on kauneimmillaan. Valoisat illat kutsuvat kulkijaa, metsät, pellot ja niityt kasvavat vihreän tuhansia sävyjä. Kesän tyvenessä on hyvä olla. 

Pinnan alla kuitenkin kuplii. Euroopassa ja Suomessa elettiin pitkään seesteisesti, kuin leppeässä kesäyössä. Viime vuonna taivas alkoi tummua, kun energian hinta kääntyi nousuun ja kansainväliset jännitteet lisääntyivät. 

Viimeistään Ukrainan sota puhalsi taivaalle myrskypilvet, jotka enteilevät rajuilmaa, loppukesää. Inflaatio on lähtenyt vauhtiin. Polttoaine, ruoka ja energia maksavat yhä enemmän. Lainojen korot kipuavat ylöspäin. Pelätään maailmanlaajuista taantumaa.

Samalla kuluttajien luottamus Suomen talouteen on laskenut merkittävästi. Yhtä alhaalla tai alempana luottamus on ollut vain ensimmäisenä koronakeväänä 2020 ja vuonna 2008 finanssikriisin aikaan. 

Valtio on velkaantunut viime vuodet voimakkaasti. Tuoreen julkisen talouden suunnitelman mukaan velkaantuminen jatkuu. Tulevat ajat pakottavat meitä isoihin ratkaisuihin. Kaikkeen ei tule olemaan varaa, kun valtion korkomenot nousevat.

Haasteista huolimatta meillä on aihetta myös optimismiin. Vaikka kuluttajat eivät luota yleiseen taloustilanteeseen, luottamus omaan tilanteeseen on säilynyt hyvänä. 

Työllisyystilanne on paras vuosikymmeniin. Työntekijäpula on juuri nyt yritysten suurin kasvun este. Meidän pitää ratkaista työvoimapulaa täsmä- ja muuntokoulutuksen avulla.

Suomi on hyvinvointivaltio, joka näyttää parhaat puolensa juuri tällaisina aikoina. Se toimii vakauttajana ja ankkurina, estää tuloeroja karkaamasta ja vahvistaa kokemusta siitä, että yhteiskunta on kansalaisen puolella.

Hyvinvointivaltiossa haluamme huolehtia heikoimmista ja taata tasa-arvoisesti mahdollisuuksia kouluttautua laadukkaasti. Pidetään luottamukseen perustuvasta hyvinvointivaltiosta kiinni, sillä se on menestyksemme salaisuus.

Valtio on myös tänä keväänä tullut apuun. Työmatkavähennyksiä on parannettu ja maataloutta tuettu. Kelan etuuksia korotetaan. Tämä on oikein. Heikoimmista pidetään huolta ja eniten apua tarvitsevaa autetaan.

Valtio ei kuitenkaan kykene kompensoimaan hintojen nousua ja muita eteen tulevia haasteita kokonaisuudessaan. Sota vaikuttaa moneen asiaan. Meidän pitää havahtua siihen, että elintasomme tulee laskemaan. 

Meidän kannattaa opetella tinkimään saavutetuista eduistamme, jotta tulevaisuudessa menisi paremmin. Nyt tehtävillä päätöksillä turvataan hyvän elämän edellytykset myös jatkossa. Seuraavat vaalit mittaavat, kuinka vastuullisia olemme.

Yhdessä toimien selviämme, kuten menneet sukupolvetkin selvisivät. He rakensivat meille tämä hienon isänmaan. Nyt on meidän vuoromme kantaa vastuuta. Myrskyn jälkeen paistaa taas aurinko.

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset