Tarvitsemme leipää, lämpöä ja turvaa, toisiamme

14.12.2022
Kansanedustaja Mikko Kinnunen
Mikko KInnunen juo kahvia eduskunnnan kahvilassa

Keskustalaiset saivat viime torstaina niskaansa kylmän suihkun. Luottamus puolueeseen on pohjalukemissa.

Olemme olleet kielteisyyden kierteessä. Viesti saavutuksista on jäänyt välille, osin kriisien alle. Viime viikkojen väännöissä saimme änkyrän maineen, kun puolustimme arvojamme.

Keskustan kannatus on laskenut liki kahdeksan vuotta. On aika kääntää kelkka. Palataan perusasioihin. Tarvitsemme leipää, lämpöä ja turvaa. Tarvitsemme toisiamme.

Luottamus palautuu, kun kuuntelemme, mistä te maakuntien ihmiset olette huolissanne ja mitä ehdotatte. Tavataan. Puhutaan.

Isänmaa tarvitsee jatkossakin keskustaa, joka on maakuntien ja pienen ihmisen asialla. Keskusta on koko Suomen puolue.

Tulevien vuosien kipukohdat tiedämme: kansa ikääntyy, sote-kulut kasvavat, lapsia syntyy liian vähän. Velkaantuminen on jatkunut yli kymmenen vuotta.

Edessä on vaativa tehtävä sopeuttaa maan talous kahdessa vaalikaudessa. Kipeät päätökset tehdään arvojen pohjalta. 

Kun palautamme maan kestävän talouden tielle, ei unohdeta perheitä, vammaisia, yksin asuvia ja vanhuksia. 

Keskustan arvojen ytimessä on huolehtia koko Suomen pärjäämisestä. Puolustamme maaseudun elinvoimaisuutta. Maalla tuotetaan ruoka, siellä kasvavat metsät. Sieltä saamme teollisuuden raaka-aineet. 

Maaseudulla ja seutukaupungeissa on hyvää yritystoimintaa, vireitä kyliä ja vanhaa kunnon kotiseutuhenkeä. Elämä sujuu, kun työ, koulut ja opiskelupaikat eivät karkaa liian kauas. Harvemmin asuttu seutu tarvitsee puolustajansa. 

Ukrainan sota opettaa, että laajasti asuttu maa on tärkeää myös turvallisuuden kannalta. Ovatko kaikki puolueet aidosti valmiita panostamaan siihen?

Kriisit nostavat ruoantuottajien arvostusta. Viljelijät ruokkivat meistä jokaisen. He tarvitsevat tukea selvitäkseen sähkö- ja lannoitelaskuistaan. Ratkaisevaa on, että markkinat saadaan kuntoon. Kilpailulaki tulee uudistaa ensi kaudella. 

Kaikki puolueet eivät puolusta suomalaista  metsänomistajaa. Muutimme luonnonsuojelulakia niin, että se ei vaaranna metsänomistajien omaisuudensuojaa.

Keskusta ei hyväksy EU:n sanelupolitiikkaa metsiemme käytössä. Siksi emme hyväksyneet Euroopan unionin ennallistamisasetusta.

Tehtävämme on viljellä ja varjella. Suojelemme luontoa tuleville sukupolville. Samalla huolehdimme siitä, että luonnon kestävä ja arkijärkinen käyttö on mahdollista. 

Kylmän suihkun jälkeen on virkeä olo. Ei anneta periksi. Haasteet on tarkoitettu ratkaistaviksi. Sisuunnutaan yhdessä tekemään työtä tämän maakunnan ja isänmaan hyväksi. 

Vaikka elämme vuoden pimeintä aikaa, kuljemme kohti joulun valoa. Uskon, että lopulta valo voittaa. 

Käydään katsomassa joulun aikaan yksinäistä. Välitetään joulun sanomaa. Rauhaisaa joulua kaiken keskelle. 

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset