Välitä viljelijästä!

3.9.2018
Kansanedustaja Mikko Kinnunen

 

Aurinkoinen kuiva kesä on saanut aikaan aivan uuden ilmiön: yllättävät tahot ovat alkaneet puhua maatalouden tukemisesta. On hyvä, että keskustellaan. Melkein kaikki puolueet kannattavat maatalouden tukipakettia, jossa on kysymys toki vasta ensiavusta.

Meidän tulisi katsoa yhdessä pitemmälle ja löydettävä kestäviä, pysyviä rakenteellisia ratkaisuja. Tarvitaan myös asennemuutosta.

Aluksi meidän tulisi päästä eroon maaseudun ja kaupunkiseudun vastakkainasettelusta. Maaseutu tarvitsee kaupunkia ja kaupunki maaseutua. Olemme kaikki samassa veneessä.

Kehitetään koko maan elinvoimaa. Neljä viidestä suomalaisesta on Ylen kyselyn mukaan sitä mieltä, että valtion tulee pitää koko Suomi asuttuna. Se ei vielä riitä. Meidän tulee pitää koko Suomi kukoistavana.

Maatalous on elintärkeä osa maamme elinkeinoelämää. 50 000 maatilan lisäksi moni saa työtä sen siivittämänä kuljetuksen, elintarviketeollisuuden, jatkojalostuksen ja kaupan alalla. Suomalainen ruoka on maailman puhtainta. Ollaan siitä yhdessä ylpeitä ja tehdään siitä kansainvälinen menestystuote.   

Nuori pohjoispohjanmaalainen maanviljelijä sanoi minulle, että hän maksaa tukipaketin summalla navettansa kuukauden sähkölaskun. Jos sen sijaan tuottajahinta nousisi muutamalla sentillä, hän voisi maksaa sillä koko vuoden sähkölaskun.

Maatalous elää aina säiden armoilla. Ennakoimattomat suursääilmiöt yleistyvät. Ilmastonmuutos uhkaa koko maapallon maataloutta. Kannatan lämpimästi pääministerimme ajatusta siitä, että Suomi olisi kokoaan suurempi toimija ja esimerkki ympäristöasioissa. Kun kannamme vastuun ympäristöstä ja luonnosta, toimimme samalla ainutlaatuisen maaseutumme ja sen elinvoiman puolesta.

Olen huolissani maanviljelijöiden jaksamisesta. Nykymalli pakottaa viljelijät liian suuriin riskeihin ja yksiköihin, jonka pyörittämiseen väsyy. Tilanne on vakava. Pääministeri on kutsunut Karhisen työryhmän kokoon. Netissä olemme antaneet työryhmälle ideoita maatalouden kannattavuuden parantamiseksi.

Me kaikki voimme vaikuttaa asiaan myös kaupan hyllyllä. Kun valitsemme kotimaisen, lähellä kasvatetun tuotteen, vaikutamme samalla siihen, että alkutuottaja saa siitä riittävän osan. Meidän ei ole pakko suosia tuotteita, joissa tuottajahinta on poljettu mahdollisimman matalalle. 

Haluammeko pelastaa suomalaisen maatalouden? Epävakaana aikana ei kannata työntää päätä pensaaseen. Ruuantuotannon omavaraisuus on osa isänmaamme turvallisuutta. Ruotsin tilanne on heikompi kuin meillä. Naapurimaassa myös kauppa on havahtunut tilanteeseen ja suosii valikoimissaan kotimaista lähiruokaa. Havahdutaan me jo nyt.  

Ehdotan Reilun kaupan tunnuksen rinnalle uutta Välitä viljelijästä -merkkiä, jonka saisi sellainen tuote, josta maksetaan automaattisesti riittävä osa viljelijälle ja alkutuottajalle. Ostaisin mielelläni maitopurkin, jossa olisi tällainen merkki.

Suomi on hieno maa, jonka jokainen neliö on puolustamisen arvoinen. Menneet sukupolvet ovat rakentaneet sen meille. Parasta kiitollisuutta heidän työtään kohtaan on pitää koko maa kukoistavana. Tehdään se yhdessä.

 

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset