Hyvien uutisten vuosi. 29.12.2020

2.11.2021
Kansanedustaja Mikko Kinnunen

Päivä pitenee, valon määrä kasvaa. Yllätyksellisen koronavuoden päätteeksi olemme viettäneet erilaista joulua. Mitä toivotamme toisillemme, kun vuosi vaihtuu uudeksi? Millaista lisävaloa on näkyvissä?

Rokotukset tuovat lisävaloa uuteen koronavuoteen. Ensimmäinen koronavirusrokote sai Euroopan lääkeviranomaisen ehdollisen myyntiluvan vuoden pimeimpänä päivänä 21.12.2020. Tällä hetkellä lukuisat rokoteaihiot ovat edenneet kehittelyssä siihen vaiheeseen, että niiden tehoa ja turvallisuutta testataan kymmenillä tuhansilla ihmisillä. Testien tulosten valmistumisen jälkeen odotetaan hyväksyntää rokotteiden käytölle.

Rokotukset käynnistyivät Pohjois-Pohjanmaalla tällä viikolla. Ensimmäisenä rokotuksen saa koronapotilaita hoitavien yksiköiden henkilöstö. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset saadaan rokotettua tammi-helmikuun aikana. Sen jälkeen rokotetta tarjotaan ikääntyneille ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia. Muulle väestölle rokotetta tarjotaan tämän jälkeen.

Rokotteen ottaminen on vapaaehtoista. Sen ottamisessa jokainen tekee oman päätöksensä. Aion itse ottaa rokotteen, kun vuoroni tulee. Koen, että sen ottamisessa on kysymys myös muiden terveyden suojelemisesta. Toimitaan edelleen ohjeiden ja rajoitusten mukaan.

Samalla kun saamme taudin kuriin, tehtävämme on vauhdittaa yhteiskuntaamme uuden kasvun tielle.

Eduskunnan useat valiokunnat käsittelevät tammikuun istuntotauolla tartuntatautilain muutoksia, jotta valmiuslakia ei tarvitsisi ottaa uudelleen käyttöön. Helmikuussa käymme sote-uudistuksen kimppuun. EU:n elpymispaketti tarjoaa monia mahdollisuuksia myös meidän alueelle. Niihin kannattaa tarttua.

Kirjailija George Orwell (1903–1950) tähysi sotien jälkeen vuonna 1949 neljännesvuosisadan päähän. Luin hänen teoksensa Vuonna 1984 juuri kyseisenä orwellin vuonna 1984, kun olin lukion ensimmäisellä luokalla. Se oli voimakkaita ajatuksia herättävä teos, joka varoitti totuuden haurastumisesta ja kehotti henkiseen valppauteen.

Orwellin painajaismaisista kuvista on tullut vaihtoehtoisine faktoineen myös tämän ajan kuvia. Elämme virtuaalisen maailman vaikutuksen ja kontrollin piirissä. Tällä viikolla uutisoitiin kyberhyökkäyksestä eduskuntaa kohtaan. Se on vakava hyökkäys suomalaista demokraattista yhteiskuntaa vastaan.

Yksi haasteitamme on ryhmien ja yksittäisten ihmisten toteuttama informaatiovaikuttaminen. Se on toimintaa, jolla pyritään kielteisessä mielessä ja järjestelmällisesti vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ihmisten käyttäytymiseen ja päätöksentekijöihin. Tavoitteena on vammauttaa päätöksentekoa ja heikentää yhteiskuntaa.

Kohtaamme itse kukin viestintää, jossa asiat esitetään pelkistäen vain omasta kapeasta näkökulmasta käsin, kokonaisuus unohtaen. Tosiasioita vääristellään. Faktoja jätetään sanomatta. Ei edes pyritä totuuteen. Meitä halutaan johtaa harhaan, asian sivuun, haluttuun suuntaan.

Paras vastalääke informaatiovaikuttamista vastaan on vahva yleissivistys. Kannattaa käydä koulua, opiskella ja täydentää osaamistaan läpi elämän. Jotta voimme pitää kaikki mukana, meidän tulee kehittää koko koulupolkua ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia.

Eduskunta päätti juuri ennen joulua laajentaa oppivelvollisuuden täysi-ikäisyyten saakka. Laajennettu oppivelvollisuus on perustuslain valossa perusopetusta, joka on maksutonta. Tämä on todella merkittävä tuki kaikille perheille ja nuorille. Suomi pärjää, kun jokainen voi edetä koulupolulla niin pitkälle kuin rahkeet ja into riittävät.

Orwellin kasvattipoika Richard Blair välitti Helsingin Sanomien haastattelussa Orwellin viestin tämän ajan nuorisolle ja meille kaikille:

”Kuuntele väitteitä, joista saatat olla eri mieltä, esitä parempi argumentti tai vähintään suostu olemaan yhtä mieltä siitä, että olette eri mieltä. On liikaa ihmisiä huutamassa hiljaiseksi eri tavoin ajattelevia. Liian monella ei ole suvaitsevaisuutta kuunnella.”

Kuunnellaan toisia. Ollaan aidosti suvaitsevaisia. Ollaan henkisesti valppaita. Pysytään totuudessa. Kunnioitetaan kaiken keskellä toisiamme. Se tekee uudesta vuodesta valoisan. Tehdään vuodesta 2021 hyvien uutisten vuosi.

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset