Oppia ikä kaikki, sanovat vanhukset, joiden viikkoa vietämme. Opimme koko elämän ajan niin koulussa, kotona, harrastuksissa kuin vapaaehtoistyössä. Kaikesta oppii. Uuden oppimisesta tulee työelämän alati muuttuessa myös osa työn tekemistä.
”Koulun tarkoituksena on opettaa ja kasvattaa lasta jo pienestä pitäen tuntemaan järjestyneen yhteiskunnan perussääntöjä, samalla kun se jakaa niitä alkeistietoja, joita jokainen elämässään välttämättä tarvitsee”, lukee vuoden 1927 Hollolan yläkansakoulun oppilaan arvostelukirjassa.
Tuon ajan koululaiset eivät ole enää keskuudessamme. He ovat rakentaneet meille tätä maata. Suomi nousi nopeasti köyhästä kehitysmaasta maailman onnellisimpien maiden joukkoon, koska jokainen on voinut edetä taustastaan riippumatta koulupolulla niin pitkälle kuin rahkeet ja innostus ovat riittäneet.
”Ja ettei kukaan jäisi näitä tietoja vaille, on melkein kaikissa sivistysmaissa säädetty oppivelvollisuuslaki”, arvostelukirjassa sanotaan. Suomen koulujärjestelmä on maailman parhaita. Tie siihen on ollut pitkä.
Vuonna 1686 lukutaidon opettaminen oli kirkon tehtävä. Lukutaito oli edellytys avioliiton solmimiselle. Vuonna 1723 kodeille säädettiin opetusvelvollisuus, joka oli aivan kuin kouluton oppivelvollisuus. Vuonna 1921 säädettiin laki oppivelvollisuudesta kaikille 7-13-vuotiaille, toiseksi viimeisenä Euroopassa.
Muutosta vastustettiin paljon. Pelättiin, että vanhempien kasvatusrooli heikentyy. Kasvatusta ei haluttu antaa yhteiskunnan tehtäväksi. Osalle oli oikeudentajun vastaista velvoittaa lasta koulunkäyntiin. Muutosta pidettiin myös kalliina. Toimeenpanoa viivyteltiin kustannusten vuoksi. Tunturi-Lapin viimeiset syrjäkylän tulivat kouluverkon piiriin vasta 1950-luvulla.
Merkittävä virstanpylväs oli peruskoulu-uudistus, jota muun muassa kokoomus vastusti voimakkaasti. Siirtyminen peruskouluun alkoi vuonna 1972. Sain itse aloittaa koulupolkuni tuoreessa peruskoulussa. Vuonna 1997 myös vaikeimmin vammaiset pääsivät oppivelvollisuuden piiriin. Melkein kaikki lapseni saivat käydä esikoulun, kun vuonna 2015 siirryttiin velvoittavaan esiopetukseen.
Ensi vuonna suomalainen oppivelvollisuus täyttää sata vuotta. Sen kunniaksi sitä on tarkoitus nyt laajentaa 18 ikävuoteen. Tätäkin vastustetaan. Olen itsekin saanut tarkentaa kantojani. Koska syrjäytyneiden nuorten määrä on pysynyt sitkeästi ennallaan lukuisista täsmätoimista huolimatta, tämäkin kivi on syytä kääntää.
Oppivelvollisuuden pidentäminen on yhtä merkittävä kuin peruskoulu-uudistus. Yhteiskunta asettuu tukemaan nuoria tilanteissa, joissa he eivät ymmärrä vielä omaa etuaan. Puhutaan mieluummin nuorten oppioikeuden laajentamisesta kuin oppivelvollisuudesta. Kaikki pidetään mukana.
Ikärajan nostaminen ei tietenkään ratkaise kaikkea. Nuorten auttamiseksi tarvitaan myös työntekijöiden tiivistä yhteistyötä, opintojen ohjausta, erityisopetusta, mielenterveyden palveluja, elämänhallinnan tukea ja panostusta varhaisiin vuosiin. Näin rakennetaan eheä koulupolku.
Nuoret vaihdetaan uudistuksen siivittämänä saattaen koulusta toiseen. Peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheeseen kootaan tutkintoon valmentava koulutus, joka hyödyntää oppimisympäristönä myös nuorten työpajoja. Oppisopimus on edelleen mahdollista, samoin vuosi kansanopistossa.
Iloitsen siitä, että lukio, ammattikoulu ja kansanopistovuosi muuttuvat maksuttomiksi. Se on monelle köyhälle perheelle suuri apu. Uskon, että uudistus nostaa osaltaan kansamme osaamisen tasoa ja työllisyyttä. Tähtäin on siinä, että kaikki suorittavat ammattikoulun tai lukion ja saavat valmiudet halutessaan jatkaa korkeakoulussa.
Toisen asteen koulutuksen tehneet työllistyvät tutkimusten mukaan huomattavasti paremmin kuin pelkän peruskoulun varassa olevat. Uusi työ syntyy aloille, jossa tarvitaan korkeakoulutusta. Toki myös käden taitajia tarvitaan edelleen.
Jos uudistus poimii edes osan syrjäytyneistä yhteiskunnan kelkkaan mukaan, se maksaa pitkällä juoksulla itsensä takaisin. Tarvitsemme erilaisia koulupolkuja, jossa perustaidot ja tulevaisuudessa tarvittavat taidot opitaan hyvin. Se edellyttää riittävää perusrahoitusta kaikille kouluasteille. Sitä uudistus ei saa vaarantaa.
Eikä sivistys ja uuden oppiminen tähän lopu. Se jatkuu ja innoittaa läpi elämän, vanhuuteen ja elämän loppuun saakka. Vain jatkuvasti oppiva ja kehittyvä Suomi pärjää.
Vanha arvostelukirja rohkaisee: ”Ole Suomen lapsi iloinen ja kiitollinen maallesi, joka näin paljon sinun hyväksesi toimii! Ja koeta parhaasi mukaan palkita tämä hyvyys ahkeruudella ja hyvällä käytöksellä sekä kotona että koulussa. Menestys ja siunaus sinua siitä seuraavat.”
