Mielenkiintoinen matka

7.6.2019
Kansanedustaja Mikko Kinnunen

Olemme eläneet yllätysten kevättä. Eduskuntavaalitulos oli kokemuksena kahtalainen. Iloitsin saamastani valtakirjasta toimia reisjärvisenä kansanedustajana. Harmittelin samalla puolueeni historian heikointa vaalitulosta.

Eduskuntaan valittiin neljä keskisuurta melko samankokoista puoluetta ja joukko pienempiä puolueita. Keskustan suunta oli selkeästi kohti oppositiota.

Kun hallitustunnustelija Antti Rinne ei löytänyt yhteistä linjaa kokoomuslaisten ja perussuomalaisten kanssa, neljänneksi tulleen Keskustan tilanne muuttui. Päätimme perusteellisen harkinnan jälkeen lähteä hallitusneuvotteluihin kymmenen kynnyskysymyksemme kanssa.

Juuri kun olin oppinut kulkemaan eduskunnassa, sain uutena kansanedustajana yllättäen kutsun hallitusneuvotteluihin. Puolueemme johto päätti, että kaikki eduskuntaryhmämme 31 edustajaa lähtevät Säätytalolle ja jakaantuvat hallitusneuvotteluiden ilmiöpöytiin.

Neuvottelimme Säätytalolla ja viereisissä sisäministeriön tiloissa melkein kuukauden. Toimin nuorisoasioiden, liikunnan ja kulttuurin neuvottelupöydässä keskustalaisena taisteluparina seinäjokisen rehtorin ja kansanedustajan Pasi Kivisaaren kanssa. Osallistuimme myös osaamisen ja koulutuksen pöydän neuvotteluihin.

Laaja-alaisen viiden puolueen hallitusohjelma on aina kompromissi, mutta sen sisällöstä tuli yllättävän keskustalainen. Kaikki kymmenen kynnyskysymystämme toteutuivat. Keskustan puoluevaltuuston, eduskuntaryhmien ja meppien yhteinen kokous päätti lähteä mukaan Antti Rinteen johtamaan hallitukseen.

Kiitin kokouksessa sitä, että koko eduskuntaryhmämme sai osallistua neuvotteluihin. Tämä oli uusi demokraattinen, yhdistävä ja osallistava toimintatapa, jossa hitsauduimme yhteen ja toimimme yhteen hiileen puhaltavana joukkueena. Saimme osallistavan ja yhteisöllisen alun neljän vuoden työlle.

Pääministeri Juha Sipilä palaa joukkoomme rivikansanedustajaksi. Hän kiitti haastavissa olosuhteissa työskennellyttä hallitustaan joukkueena toimimisesta. Emme voineet jättää tekemättä, mitä isänmaan etu vaati. Reki on vedetty perille, toiset jatkavat tästä. Tarvitaan keskinäisen kunnioittamisen ilmapiiriä, hän sanoi.

Presidentti Sauli Niinistö kiitti vanhaa hallitusta työstä Suomen hyväksi. Hän muistutti, että Suomessa on paljon hyvää, vapautta, demokratiaa ja hyvinvointia. Työllisyys on noussut. On edistytty pitkin askelin. Olemme monessa hyvässä maailman kärkeä. On paljon syytä säilyttää tämä hyvä. Presidentti kehotti uutta hallitusta rakentamaan luottamusta ja luomaan puitteet turvaan ja vakauteen.

Hallitusohjelmassa lupaamme luoda Suomesta maailman lapsiystävällisimmän maan, joka kannustaa lasten saamiseen ja kasvattamiseen. Pienituloisten ja monilapsisten perheiden toimeentuloa parannetaan. Kotiapua ja matalan kynnyksen tukipalveluita vahvistetaan. Neljännen ja viidennen lapsen lapsilisät ja opintorahan huoltajakorotus nousevat.

Harrastukset tuodaan osaksi koulupäivää. Liikkuva koulu -ohjelma laajenee Liikkuva Suomi -ohjelmaksi. Myös kirjastoihin ja lukemiseen satsataan. Taiteen perusopetus saa lisää rahoitusta. Lähiliikuntapaikkoja ja ulkoilureittejä laitetaan kuntoon. Opiskelijahuoltoa, opinto-ohjausta ja etsivää nuorisotyötä vahvistetaan. Kansanopistot ja työpajat otetaan mukaan pidennetyn oppivelvollisuuden toteuttamiseen.

Hallituspuolueet ovat sitoutuneet kehittämään koko maata. Maatalouden kannattavuutta parannetaan. Perustiestöä laitetaan kuntoon. Kotimaisen ruuan tulevaisuus turvataan. Viljelijöiden hyvinvointiin halutaan kiinnittää huomiota. Kestävää metsien hoitoa ja käyttöä voidaan jatkaa, kun samalla huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta. Sosiaali- ja terveysuudistus toteutetaan 18 maakunnan pohjalle.

Jotta tämä kaikki hyvä voidaan toteuttaa, meidän tulee päästä maassamme 75%:n työllisyyteen. Siihen tarvitaan saumatonta yhteistyötä laajalla rintamalla, toisen kunnioittamista ja luottamusta, suuren kuvan katsomista ja yhdessä tekemistä. Mutta sitä vartenhan meidät on lähetetty isolle kirkolle töihin.

Jaa somessa:

Facebook
Twitter
LinkedIn

Viimeisimmät blogikirjoitukset