Ajatuksiani blogissa

Olen ehdolla eduskuntaan 2023

Kansanedustaja Mikko Kinnunen

16.12.2021

Perhevapaauudistus ja kotipalvelun lisääminen auttavat arjessa

  Lapsuuteni Suomessa oli paljon lapsia mutta vähän perhevapaita. Isillä ei juuri ollut mahdollisuuksia osallistua lastenhoitoon. Oma isäni puhui itsensä mukaan synnytykseen. Hän oli ilman valmennuksia mukana, kun synnyin Kalajoen sairaalassa. Kokenut kätilö katsoi viisaasti kauemmaksi. Isä riensi kertomaan pojan syntymästä kummieni heinäpellolle Pyhänkoskelle. Siitä on isien rooli monessa kohdin muuttunut. Eduskunta päätti pitkään odotetusta...

9.12.2021

Osaajien maakunta vetää väkeä

Kolme neljästä maakuntamme yrityksestä kärsii osaavan työvoiman pulasta, joka rajoittaa yrityksen kasvua. Tämä ilmenee Oulun kauppakamarin tuoreesta selvityksestä. Haaste on todellinen koko Suomessa. Tilanne vaikeutuu entisestään, kun Oulun seudun väestömäärä kääntyy arvioiden mukaan laskuun 2030-luvulla.  Erityisesti palveluala on hätää kärsimässä. Myös korkeakoulutettuja tarvitaan paljon lisää. Oulu on maineikas teknologiakaupunki, jonka yritykset tarvitsevat kipeästi uutta työvoimaa....

2.11.2021

Pitkittynyt pandemia kysyy luottamusta

Kun kaksi vuotta sitten luimme ensimmäiset otsikot koronaviruksesta, pandemian uhka tuntui hyvin kaukaiselta. Tauti yllätti ja levisi joka puolelle maailmaa. Kaikki muuttui äkisti. Yhteiskunta toisensa jälkeen meni kiinni, Suomi muiden mukana. Vasta tänä syksynä normaali elämä on hiljalleen palannut. Kulunut aika on koetellut kaikkia. Osa on menettänyt läheisensä. Erityisesti lapset ja nuoret ovat kärsineet. Talous...

2.11.2021

Työ tuo turvan ja tulevaisuuden. 18.10.2021

Mitä teet työksesi? Melkein jokainen on joskus vastannut tähän kysymykseen. Toivottavasti moni on voinut kertoa olevansa itselleen mielekkäässä työssä. Tämä arkinen kysymys kertoo arvoistamme ja yhteiskunnastamme. Oletus on, että töissä ollaan. Työtä haetaan, siihen kouluttaudutaan ja se nähdään elämän keskeiseksi osaksi. Työ tuo merkitystä, sisältöä ja hyvinvointia elämäämme. Hyvinvointimme on rakennettu ahkeralla työllä. Työllä se...

2.11.2021

Paikallisjoukot kotiseudun tueksi. 20.9.2021

Meillä on hyvä maa. Suomi on vapaa ja vakaa itsenäinen valtio. Turvallinen Suomi ei ole syntynyt itsestään, eikä se itsestään myöskään pysy. Eduskunta käsittelee toista puolustusseontekoaan, jota on valmisteltu ministeriöiden ja parlamentaarisen ryhmän yhteistyönä vaalikausittain. Tarkoitus on kehittää pitkäjänteisesti Suomen puolustusta. Maamme turvallisuushaasteet ovat moninaiset. Kansainvälinen tilanne on jännittynyt. Sääntöpohjaisuutta on murennettu. Terrorismi haastaa. Ennakoimattomuus...

2.11.2021

Toivotan Kabuliin lähetetyille sotilaille Korkeimman varjelusta. 23.8.2021

Puhemies kutsui eduskunnan viime perjantaina täysistuntoon Afganistanin kriisin vuoksi. Saimme keskustan joukkueen pikaisesti kasaan. Afganistan suistui Talibanin odotettua nopeamman valtaannousun jälkeen kaaokseen. Toimivaa hallintoa ei ole. Tilanne on karu, akuutti ja ennakoimaton. Inhimillinen hätä on suuri. Riskit kasvavat koko ajan, sillä kostotoimet ovat jo alkaneet. Länsimailla on vastuu auttaa. Evakuoinnilla oli kiire, koska USA:n joukot ovat irtaantumassa Kabulista. Näin...

2.11.2021

Viljeleminen ja varjeleminen on järkivihreää toimintaa. 2.8.2021

Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet. Kevään ja kesän tapahtumat muistuttavat, että ilmaston muuttuminen tulee ottaa vakavasti. Ilmastotieteilijöiden mukaan äärisäät lisääntyvät edelleen tulevina vuosina. Tehtävämme on etsiä tähän järkeviä käytännön ratkaisuja, jotka eivät estä maa- ja metsätalouden elinkeinoja vaan tarjoavat alalle ja meille kaikille uusia mahdollisuuksia. Sekin on hyvä muistaa, että olemme lopulta luonnonvoimien armoilla. Äkillisen rankkasateen...

2.11.2021

Jokaisesta nuoresta koppi. 26.7.2021

Waynen yliopiston sosiologian professori Jukka Savolainen arvostelee suomalaista koulujärjestelmää liian armottomaksi, kun nuoret jakautuvat teini-iässä ammattikoululaisiin ja lukiolaisiin. Savolaisen mielestä järjestelmä ei anna juurikaan tilaa myöhään kukkiville. Olen Savolaisen kanssa osin eri mieltä. Koulupolkua tulee kehittää niin, että jokainen kasvaa täyteen mittaansa, löytää omat vahvuutensa ja paikkansa yhteiskunnassa. Perustaidot tulee oppia kunnolla. Tukitoimia tulee olla...

2.11.2021

Melkoisen aallokkoinen alkuvuosi. 28.6.2021

Vuoden 2021 alkupuoli on ollut melkoista aallokkoa. Vuoden vaihtuessa kuulimme hyviä uutisia koronarokotusten alkamisesta. Se herätti meissä toivoa, että pitkittynyt pandemia saataisiin kevään aikana hallintaan – ainakin niin, ettei se haittaisi merkittävästi arkeamme. Tähysimme jo koronan yli, sen jälkien hoitoon ja haaveksimme vapaasta kesästä ja sen tapahtumista. Kaipuu toisen ihmisen luo ja kohtaamisiin oli suuri. Toisin kuitenkin...

2.11.2021

Sote etenee ja se on hyvä! 31.5.2021

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on kolmelle vuosikymmenelle venynyt jumppa. Sitä ovat olleet tekemässä kaikki keskeiset puolueet. Monenlaista mallia on yritetty. Tämän vaalikauden maakuntapohjainen malli nojautuu viime hallituksen pohjatyöhön. Saimme perustuslakivaliokunnan oikeudellisen arvion valmiiksi. Malliin ei sisälly merkittäviä perustuslaillisia esteitä. Myös muut valiokunnat antoivat lausuntonsa. Nyt uudistus on sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Ollaan loppusuoralla. On hienoa, että...